Avesoft/fi

From Zak
Revision as of 13:05, 8 July 2015 by Admin (Talk | contribs)

Jump to: navigation, search
Avesoft Finlandia Oy
Avesoft logo.png
Toimiala
Perustettu 28. huhtikuuta 1989
Lakkautettu 22. maaliskuuta 1996
Pääkonttori Tampere, Suomi
Tuotteet Videopelit

Avesoft sai alkunsa syksyllä 1988 Jyrki Kummolan esitellessä Kimmo Kujansuulle ideaansa Remember Archadica -nimisestä pelistä. Molemmilla oli unelma suomalaisesta pelitalosta ja siihen tarpeeseen perustettiin seuraavana vuonna Avesoft. Kulut katettiin aluksi PD-levykkeiden myynnillä, jotta yhtiö voisi myöhemmin keskittyä enemmän pelien julkaisemiseen. Tunnetuin Avesoftin julkaisemista peleistä on Signum Victoriae -ryhmän kehittämä Coloris, joka muun muassa sai MikroBitissä hyvän arvosanan Jukka Tapanimäeltä. Avesoftin viimeiseksi peliksi jäi vuonna 1995 julkaistu Metallic Nations.

Henkilöitä

  • Jyrki "Jyker" Kummola - Avesoftin perustaja ja omistaja Jyrki Kummola toimi yrityksessä eräänlaisena projektipäällikkönä sekä hoiti mainospuolta ja erilaisia hanttihommia. Varsinaisena kiinnostuksen kohteena hänellä oli pelien ideointi.
  • Kimmo Kujansuu - Avesoftin perustamisessa mukana ollutta Kimmo Kujansuuta luonnehdettiin "liikkeenhoidolliseksi neuvonantajaksi".
  • Jari Moisio - Jari Moisio toimi yrityksessä yleismiehenä. Hänen kauttaan Kummola ja Kujansuu tutustuivat Pertti Lehtiseen.
  • Karri Palovuori - Tampereen Teknillisen Korkeakoulun opiskelijalla Karri Palovuorella oli yhteyksiä Avesoftiin alusta lähtien ja hän oli mukana useammassakin peliprojektissa.
  • Pertti Lehtinen - Tampereen Teknillisen Korkeakoulun yliassistentti Pertti Lehtinen ideoi ja ohjelmoi Coloriksen.

Pelit

Bloody Afternoon (Amiga) Title screen.png Bloody Afternoon
  • Julkaistu: 1989
  • Alusta: Amiga
  • Tekijät: Tuukka Salonen, Saku Lehtinen
Coloris (Amiga) Gameplay screen.png Coloris
  • Julkaistu: 1990
  • Alustat: Amiga, Atari ST
  • Tekijä: Signum Victoriae
  • Ohjelmointi: Pertti Lehtinen (peli), Keijo Heljanko (intro)
  • Grafiikka: Harri Granholm, Mika Meriläinen, Jyrki Kummola
  • Musiikki: Tor Bernhard Gausen (intro), Jean-Pierre Jandrain (peli)
  • Muut: Jyrki Kummola
  • Atari ST -käännös: M. Pellinen ja V. Poikonen
Moonleague (Amiga) Title screen.png Moonleague
  • Julkaistu: 1994
  • Alusta: Amiga
  • Ohjelmointi: Juha Pere, Petri Pohjanmies
  • Musiikki: Petri Pohjanmies
  • Muut: Juha Pere
No image available.png Metallic Nations
  • Julkaistu: 1995
  • Alusta: Amiga, PC
  • Ohjelmointi: Juha Riihimäki, Vili Jussila
  • Grafiikka: Jyrki Kummola, Hans Zenjuga
  • Käsikirjoitus ja ohjaus: Jyrki Kummola


Language: EnglishSuomi