Siilisoftware/fi

From Zak
Jump to: navigation, search
Siilisoftwaren logo vuosina 2007 ja 2017. Aurinkolasit ovat kadonneet ja liivi on vaihtunut puvuntakkiin ja solmioon.

Siilisoftware perustettiin vuonna 2004 yhdistämään Farmi-maatalouspeli sekä Kiihdytyspeli- ja Eräjorma-sarjat yhden tekijänimen alle. Siilisoftwaren perustaja Tony Rasmus oli tehnyt pelejä 90-luvun puolesta välistä lähtien QBasicilla ja siirtyi 2000-luvulla käyttämään Visual Basicia. Siilisoftwaren kotipaikka on Kokkola.

Siilisoftwaren menestys alkoi Kiihdytyspelin 1.3-versiosta (MBnetin päivän peli 1.6.2001).

Siilisoftwaren peleillä on ollut oma vankka kannattajajoukkonsa. Pelien tunnettavuutta on lisännyt maininnat MBnetissä ja muilla pelejä käsittelevillä sivustoilla. Kiihdytyspelin 1.3-versio valittiin MBnetissä kesäkuussa 2001 päivän peliksi ja 1.6-versio myöhemmin kuukauden peliksi. Farmi oli MBnetin päivän pelinä maaliskuussa 2005 ja Eräjorma 2 – Siimat Sotkussa huhtikuussa 2006.

Siilisoftwaren pelit hallitsivat Suomipelit.comin ladatuimpien pelien listaa.

Kiihdytyspelistä alkaneen suosion jälkeen Siilisoftwaren pelejä ladattiin tuhansittain paitsi tekijän omilta sivuilta myös MBnetistä ja Suomipelit.comista. Eräjorma Kalastus hallitsi vuonna 2004 Suomipelit.comin ladatuimpien pelien listan ensimmäistä sijaa puolen vuoden ajan. Seuraavana vuonna listan kärkeen nousi Eräjorma Metsästys. Muutkaan Siilisoftwaren pelit eivät kalvenneet listan sijoituksissa ja ne pitivät tasaisen suosionsa vuosien varrella.

Vuonna 2006 julkaistu Siilinki ei saanut aiempien pelien kaltaista suosiota. Siilisoftware julkaisi vuonna 2008 Farmi-maatalouspelin 1.5-version ja Eräjorma 2:n jouluversion. Viimeiset päivitykset ajoittuvat vuoteen 2010, jolloin julkaistiin Eräjorma Haaksirikon keskeneräinen Beta-versio ja Farmin 1.6-versio. Samana vuonna Suomipelit.com laittoi lapun luukulle ja yksi aikakausi oli lopussa.

Jäsenet

  • Siilisoftwaren perustaja Tony Rasmus on suunnitellut ja kehittänyt useimmat Siilisoftwaren pelit alusta loppuun asti. Hän syntyi vuonna 1981 ja otti ensiaskeleet ohjelmointiin 90-luvun alussa kuusnelosella ja Amigalla. Rasmus siirtyi 90-luvun puolivälissä käyttämään PC-koneita ja teki ensimmäiset QBasic-versiot Kiihdytyspelistä ja Farmista. Varsinaisina työkaluina hänellä tuli myöhemmin olemaan Visual Basic 6 Pro, Impulse Tracker, Photoshop 6 Pro ja MS Paint. Ohjelmoinnin lisäksi Rasmus on tehnyt peleihin itse grafiikat ja musiikit. Siilisoftwaren peleissä näkeekin vaikutteita hänen kiinnostuksestaan autoihin, maalaamiseen ja musiikkiin.
  • Siilisoftwaren toinen jäsen Rasmuksen jälkeen oli Sauli "Rykker" Kivinen. Hän tuli mukaan vuonna 2001 ja ratkaisi monia ohjelmointiin liittyviä ongelmia kuten tallennusten toteuttamisen ja musiikin soittamisen peleissä.
  • Pelien fysiikkaan perehtynyt Ville-Matias "Nitrotrigger" Alamäki oli mukana tekemässä Kiihdytyspelin uusimpia versioita. Lisäksi hän kehitti Turbodiesel Racingia, joka oli Siilisoftwaren epävirallinen projekti.

Pelit

DOS

  • 199* Kiihdytyspeli QBasic-versio (DOS) (lataa)
  • 199* Farmi QBasic-versio (DOS) (lataa)

Windows

Keskeneräiset

Muut pelit

  • 2001 Norpan metsästys (Windows) (lataa)
  • 2002 Menestys (Windows) (lataa)
  • 2002 Snoukka (Windows) (lataa)
  • 2006 Siilipokeri (Web-selain) (kuva)

Historia

  • 26.07.2010 Eräjorma Haaksirikon keskeneräinen Beta-versio julkaistaan.
  • 07.04.2010 Farmin 1.6-versio julkaistaan.
  • 24.12.2008 Farmin 1.5-versio julkaistaan.
  • 23.12.2008 Eräjorma 2:n jouluversio julkaistaan.
  • 07.11.2006 Siilinki julkaistaan.
  • 19.04.2006 Eräjorma 2 – Siimat Sotkussa on MBnetin päivän peli.
  • 02.11.2005 Farmin 1.3-versio julkaistaan.
  • 17.10.2005 Eräjorma 2 – Siimat Sotkussa julkaistaan.
  • 23.09.2005 Eräjorma 2:n ensimmäinen julkinen testiversio julkaistaan.
  • 23.04.2005 Kiihdytyspelin 1.74-versio julkaistaan.
  • 15.04.2005 Kiihdytyspelin 1.73-versio julkaistaan.
  • 30.03.2005 Farmi on MBnetin päivän peli.
  • 19.02.2005 Kiihdytyspeli 2:n Beta 4 -versio julkaistaan.
  • 28.04.2003 Kiihdytyspeli 2:n Beta 2 -versio julkaistaan.
  • 16.03.2003 Eräjorma Metsästys julkaistaan.
  • 18.04.2002 Farmin 0.98-versio julkaistaan.
  • 14.04.2002 Snoukan 1.0-versio julkaistaan.
  • 12.03.2002 Snoukan 0.9-versio julkaistaan.
  • 18.02.2002 Eräjorma Kalastuksen 0.97-versio julkaistaan.
  • 16.01.2002 Kiihdytyspelin 1.544-versio julkaistaan.
  • 16.01.2002 Menestyspelin 0.01-versio (perusrunko) julkaistaan.
  • 26.12.2001 Eräjorma Kalastuksen 0.962-versio julkaistaan
  • 26.12.2001 Kiihdytyspelin 1.543-versio julkaistaan
  • 09.12.2001 Norpan metsästys julkaistaan
  • 01.06.2001 Kiihdytyspelin 1.3-versio on MBnetin päivän peli.
  • 07.03.2001 Kiihdytyspelin 1.3-versio julkaistaan.

Aiheesta muualla


Language: EnglishSuomi